Tavasta katsoa

Aarrrgght, kesken kuumimman kesähelteiden vanha fillarini irtisanoo uskollisen yhteistyösuhteemme: poljinkampi poikki. Tähän hätiin en keksi muuta kuin korjata vika roundarinteipillä, joka toivottavasti sallii matkat lähisaaristoon.

Operaatio ValkyrieKatselin jokunen päivä sitten Operaatio Valkyrie leffan, joka kertoi Hitleriä vastaan suunnatusta salamurhahankkeesta. Leffa itsessään oli pienoinen pettymys, mutta itse sisältöä enemmän jäin pohtimaan muotoa. Katsoin pätkän Blu-Ray versiona, isosta näytöstä ja äänet taustastereoista. Elokuvallinen kokemus lähenikin teatteriesitystä, ja tuntui, että teknologian mahdollistama kokemus muokkaa myös itse elokuvan sisältöä: leffa tulee ikään kuin todemmaksi. Jotenkin tämä tuntui hämmentävältä.

Toisaalta, sama tunne valtasi minut, kun aikoinaan katsoin ensimmäisiä dvd –leffoja vhs -kauden jälkeen. Uutuuden viehätys kesti vain hetken, ja pian tuo tunne arkipäiväistyi nopeasti. Hämmentävää onkin, miten nopeasti uudet keksinnöt muokkaantuvat osaksi arkielämäämme, ikään kuin ne olisivat olleet aina osa sitä: apparaatit muuttuvat näkymättömiksi meille itsellemme, emmekä enää juuri tarkastele tai kyseenalaista niitä.

Kuvien katsominen, olipa kyseessä sitten valokuva tai elokuva, ovat voimakkaasti sidoksissa vallitsevaan kulttuuriin ja sen edustamiin arvoihin. Siis ne seikat, joihin me länsimaisina kiinnitämme huomiota, erovat vaikkapa japanilaisten tavasta havannoida omaa visuaalista ympäristöään. Yksilötasolla tässä on jotain samankaltaista, kuin masentuneen henkilön tapa kohdistaa huomiota: tarkkaavaisuus kiinnittyy usein siihen, mikä tukee hänen maailmankuvaansa. Ja useinhan huomion kohteena on juuri se, joka vain voimistaa hänen masennuksen kaltaista tunne- ja kokemusmaailmaansa. Kehä on valmis.

Aivojen kuvantamismenetelmät ovat tuoneet paljon uutta informaatio siitä, miten havaitsemme ja tulkitsemme visuaalista ympäristöä. Myös niin, että kuvaa voidaan käyttää parantavassa mielessä ja yhdistää siihen uudenlaisia merkityksiä, jotka edesauttavat psyykistä hyvinvointiamme.

Itselleni tätä edustaa juuri fillarireissu luontoon ja sen lukemattomiin eri komponetteihin: ääniin, tuoksuihin, kehon liikkeisiin ja yhdessäoloon. Ottaa hetkestä kiinni. Niin kuin Henry Rollins joskus sanoi: Get in The Van.

Toivottavasti vain fillarin teippi kestää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s