Kaunis turhuus

Pari päivää sitten olin Tampereella kuuntelemassa psyk.esh. Pekka Lehdon luentoa. Päivän aiheena oli Elokuvan käyttö asiakastyössä, ja päivä päättyi Roy Anderssonin Kahden kerroksen väkeä elokuvaan. Tänä keväänä on luvassa enemmänkin elokuvaan liittyviä luentoja: seuraava on maaliskuun puolella Helsingissä, jonka järjestävät Helsingin Psykoterapiaseura ja Helsingin Psykoanalyyttinen yhdistys. Tapahtuma on kaksipäiväinen, ja päivien aiheena ovat kauhuelokuvat: Elokuva ja psyyke – Kauhun kosketus.

Kauhuleffat ovat kiinnostaneet minut jo aivan pikkupojasta lähtien. Elokuvien outo sielunmaisema, toisenlainen arkitodellisuus ja hallitun pelon kokeminen kiehtovat edelleenkin, joskin nyt jo hieman eri lailla.

Pienempänä tutustuin ensin Hammer studion kauhuelokuviin (vanhemmilta toki salaa), joiden aiheet olivat usein klassisia: vampyyrit, ihmissudet ja elävät kuolleet. Varsinainen innostukseni kauhuun heräsi niiden kulta-aikana, 1970-luvulla. Etenkin Toby Hooperin Texas Chainsaw Massacre teki syvän vaikutuksen syvääluotaavalla psykologisella kauhullaan: elokuvan realistisuus synnytti minussa inhoreaktion, joka kuitenkin jaksoi kiehtoa.

The Texas Chainsaw Massacre posteri 1970 – luvun kauhuleffoja on tulkittu myös poliittisina allergioina sen ajan kulutusmentaliteettia ja yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Se tarjosi uudenlaisen väylän pohtia näitä elokuvia.

Nyttemin olen työssäni asiakkaiden kautta törmännyt japanilaiseen kauhuun, joka tuntuu pitävän otteessaan tämän päivän nuoria. Vaikka -70-luvun leffat ja japanilainen kauhu eroavat niin esteettisesti kuin sisällöllisesti toisistaan, niin katsojan kokemus yhdistää edelleenkin näitä molempia. Hallitun pelon ja seksuaalisuuden teemojen kohtaaminen lienevät ikiaikaisia teemoja.

Parhaimmillaan kauhuleffat tarjoavat positiivista eskapismia arjen todellisuudesta ja antavat unenomaisen todellisuuden mahdollisuuden: turvallisen väylän kohdata voimakkaita tunteita. On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät leffojen ikärajat ole turhan vuoksi. Pahimmillaan k-18 leffa voi syvästikin traumatisoida lasta, mikäli elokuva on vielä hänen ymmärryskykynsä ulottumattomissa.

Mutta aikuisten kohdalla Mika Waltaria lainaten: ihminen tarvitsee kaunista turhuutta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s