Omakuvaamisesta


Alkuviikosta tein pienen juttukeikan kotikuntani paikallislehdelle valokuvanäyttelyn avajaisista. Kyseessä oli Seppo Sarimon Sellomatinea näyttely. Sarimo oli kuvannut muutamaa nuorta sellistiä konserttitilanteessa, ja kokonaisuus oli hyvinkin onnistunut. Kuvaustilanne oli myös vähintään kiintoisa: matinea kun on sen verran herkkä kokonaisuus, ettei kuvaajan liikkuminen konsertin aikana ei ole kovinkaan suotavaa. Niinpä Sarimo oli kuvannut koko ajan samalta paikalta, apunaan vain standi ja tehokas zoomi.

 

Pidin lopputuloksesta. Valokuvissa esiintyi paljon tiukkoja lähikuvia nuorista sellisteistä, ilmeet keskittyneitä ja kuvissa voi miltei kuulla soitetun musiikin. Jäinkin pohtimaan mielessäni sitä, että toisaalta näitä ilmeikkäitä kasvokuvia voisi pitää myös omakuvina.

 

Valokuvakoulutukseemme kuului juuri viimeksi omakuvaosuus, jossa opettajana toimi italialainen Cristina Nunez. Pähkinänkuoreen mahdutettuna Nunezin metodi on seuraavanlainen:

 

Cristina Nunezs´workshopOsallistuja otti itsestään, yksin studiossa, sarjan omakuvia kaukolaukaisijalla. Tarkoitus oli kuvata joko vihan tai epätoivon kaltaisia tunteita, ja lopussa myös tuon voimakkaan tunteen jo lauettua hieman seesteisempiäkin kuvia. Sen jälkeen yhdessä Nunezin kanssa kävimme kuvat läpi ja etsimme niistä avainkuvia, joissa tiivistyy jotain olennaista niin omasta itsestään kuin myös mahdollisesti jotain universaalia tuon tunteen sisältämästä palosta.

 

Seuraavana päivänä kävimme valokuvat lävitse koko ryhmän kesken ja vaihdoimme mielipiteitä. Lopuksi äänestimme jokaisen kohdalla yhden valokuvan, joissa tiivistyy Nunezin metodin voimalliset puolet. Näin kuvauksen aikaiseen yksinäisyyteen saadaan yhdistettyä myös sosiaalinen ulottuvuus.

 

Vaikka tämä kuulostaa ehkä simppeliltä, niin juuri tässä metodi onkin voimallisimmallaan. Kokonaisuudessaan tapahtuma on selkeä ja osaavissa käsissä myös turvallinen. Mielestäni Nunezin metodi on hyvin voimallinen, nopea ja konkreettinen. Olennaisinta ainakin itselleni oli juuri se, että kuvaus tapahtui studiossa ja sain olla yksin: tuumin, että pystyin keskittymään täysillä itseeni ja tunteisiini. Tuntui myös, että toisaalta sukeltaminen vihan kaltaiseen voimakkaaseen tunteeseen oli täysin spontaania ja samalla, kaukolaukaisin kädessäni, pystyin kuitenkin hallitsemaan prosessia.

 

Voimakas ja hämmentävä kokemus samanaikaisesti.

 

Jos metodi kiinnostaa, niin yksityiskohtaisempaa tietoa löytyy täältä.

 

Mainokset

2 responses to “Omakuvaamisesta

  1. Salaperäinen Terapeutti

    Oletpa kova poika kirjoittelemaan. Ihan kiinnostavaa on kyllä. Pers-katti kun meni tuo Nunez ohi, ei työnantaja enää maksa ja oma lompakko…
    Todella hieno viha-kuva, vaikka vaatimattoman pieni onkin. Piti vähän suurentaa, jotta näkee ilmeen. Tulee ihan mieleen se tuska, mikä kasvoillasi viivähti, kun yritimme saada Seilin saaren saunaa lämpiämään kesäkuussa.

  2. Taidanpa tietää, kuka on nimim. Salaperäinen terapeutti 🙂
    Laitoin tarkoituksella kuvan pieneksi, kun en tahdo mitenkään voimallisesti tuoda kasvojani esiin. En koe sitä mitenkään tärkeäksi.
    Ja tuo Seilin saunakeikka on tuoreessa muistissa, mutta yhdessä siitäkin selvittiin. Ja hyvin 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s