Valokuvan kokemus -seminaari

Kosmonauteista rikollisiin ja alastonkuvista kännykuvien metatietoihin. Tätä kaikkea ja paljon muutakin piti sisällään Suomen valokuvataiteen museon ja Ateneumin taidemuseon järjestämä kaksipäiväinen seminaari: Valokuvan kokemus – kysymys dokumentaarisuudesta. Seminaari pidettiin kesäkuun alussa.

Seminaarin ajatuksena oli koota yhteen tieteen ja taiteen ajankohtaiset projektit ja tutkimushankkeet. Kahdessa, hyvin tiiviissä päivissä sainkin hyvin kattavan kuvan siitä, mitä valokuvan tiimoilla oikein tapahtuu tällä hetkellä. Ja paljon tapahtuukin!

Kokonaisuutena tilaisuus oli erittäin mielenkiintoinen ja kaikin puolin onnistunut: eipä ihme, että tapahtuma oli houkutellut paikalle osallistujia pilvin pimein. Myös Ateneumin luentosali oli viihtyisä, aikataulu piti hyvin kutinsa ja luennot herättivät vilkasta keskustelua.

Seminaarin sessiot oli jaettu neljään eri kategoriaan:

1. Ihmisen kuva

2. Muuttuvat ajat – dokumentaarisuuden tekniset ja ilmailulliset ulottuvuudet

3. Valokuvan keinoin intiimiä ja julkista

4. Dokumentin paikka

Näin valokuvaterapiaopiskelijan kannalta mieltäni ilahdutti erityisesti se, että luentojen kohteena olivat myös perhevalokuvat. Vaikka kaikki alustukset olivat kiintoisia, niin perhevalokuvat ja digitaalisen kulttuurin pohdinta olivat juuri niitä alueita, joita itse pidin kiinnostavimpina. Vaikuttaakin siltä, että perhevalokuva on myös akateemisen tutkimuksen kohteena yhä enemmän ja enemmän.

Luennoista

TAIKin jatko-opiskelija Päivi Setälä pohti luennossaan, Kokemuksen sietäminen – lapsi valokuvaajana, lapsen osuutta valokuvan ottajana. Hän höysti luentoaan lasten ottamilla valokuvilla, joita olikin kiinnostavaa saada katsoa. Liian usein lasten ottamia kuvia ”korjaillaan”, rajataan vaikkapa se linssin edessä oleva sormi tai opetetaan parempaa rajausta…

Mari Mäkiranta Lapin yliopistosta pohti henkilökohtaisia valokuvia, niiden kerrottuja ja vaiettuja tarinoita. Henkilökohtaiset valokuvat näyttäytyvät ikään kuin muistin sijana, joka on Mäkirannan mukaan tietynlainen minä -historiallinen dokumentti omasta elämästä. Kuvissa esiintyy kahdenlaista todellisuutta: tunnustuksellisuutta ja normatiivisuutta. Tunnustuksellisuus – mikäli oikein ymmärsin – edustaa sitä kertomisen tapaa valokuvissa, jossa kuvan ottaja ilmaisee jotain itsestään. Hän ikään kuin paljastaa siinä jotain olennaista itsestään. Normatiivisuus taas edustaa jäykempää kuvan todellisuutta, jossa kulttuuri paljolti muokkaa sitä, mitä ja miten haluamme paljastaa itsemme.

Miten digitaalinen kuvaus ja kamerakännykät tulevat muokkaamaan visuaalista kulttuuriamme ja tapaamme ottaa kuvia? Aiheeseen syventyi Risto Sarvas Tietotekniikan tutkimuslaitokselta. Sarvas esitteli näppäilykuvien tallentamaa metatietoa, joka varastoi kuvan tiedostoon runsaasti tietoa itse kuvaustilanteesta: kuten esim. kameran aukko, valotusaika jne. Onhan tämäkin jännää tietoa, mutta informaatiota voidaan käyttää myös sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistaja. Monet jakavat kuviaan netin irc- galleriassa tai vaikkapa Kuvaboxi –palvelussa. Näillä voidaan osaltaan luoda uudenlaista sosiaalisen kanssakäymisen ja yhteisöllisyyden muotoa. Tässäkin on omat etunsa ja haittansa, joita Sarvas esitteli varsin seikkaperäisesti.

Seminaarissa oli paljon muitakin kiintoisia puheenvuoroja, joita kaikkia en ehdi tässä kommentoimaan. Mutta uusia näkökulmia valokuvaan oli kiintoisa kuulla. Samalla selvisi myös se, että valokuvan tutkimus ja käyttö on aikamoisessa nosteessa tällä hetkellä, monin tavoin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s