Memento Mori

Alkuviikosta Ylen Teema esitti dokumentin Robert Capasta. Capaa on usein nimitetty maailman parhaaksi sotakuvaajaksi. Hän kuoli 1950 –luvulla Indokiinassa astuttuaan miinaan. Kaiken kaikkiaan Capa kuvasi viittä eri sotaa. Erityisesti hänen Espanjan sisällissotaa käsittelevät kuvansa ovat muodostuneet kulttuurisiksi ikoneiksi.

Jo ammoisina lukioaikoinani yksi hänen mustavalkoisista valokuvistaan puhututti minua. Kuva on nimeltään Kuoleva tasavaltalainen, ja nimensä mukaisesti se kertoo kuolemaa tekevästä sotilaasta. Kuvan alkuperästä on kovasti väännetty peistä, onko kuva aito vai lavastettu. Se ei kuitenkaan ole kovin kiinnostava seikka. Pikemminkin tuo kuva tuo esiin jotain valokuvan lähes maagisesta luonteesta, johon usein törmään työssäni terapian ja kuvien parissa. Se mietityttää minua myös omien kuvieni joukossa.

Uskoakseni jokainen, joka on vähänkin enemmän tekemisissä valokuvan kanssa, kohtaa ajan pysähtyneisyyden ja kuoleman läsnäolon. Valokuvan vangitsema hetki on täysin ainutlaatuinen ja sellaisenaan jo iäksi kadotettu kuvan ottamisen jälkeen. Kuten tuo Capan valokuva, jossa sotilas on elämän ja kuoleman välitilassa: ei enää elävä, mutta ei ehkä vielä kuollutkaan.

Seija Ulkuniemi pohtii väitöskirjassaan Valotetut elämät (2005), miten jokaiseen valokuvaan sisältyy Memento Mori, muistutus kuolevaisuudesta. Valokuvan pysähtyneisyys ja hiljaisuus ovat myös kuoleman vertauskuvia. Elokuva poikkeaa tästä kaavasta: sen äänimaailma ompelee liikkuvat kuvat usein elämään tiukemmin kiinni.

Olen aika ajoin jäänyt pohtimaan lapsuuden perheeni mystisiäkin valokuvia. Vanhassa kenkälaatikossa ovat sulassa sovussa niin rakkaat ja läheiset ihmiset, kuten myös minulle täysin tuntemattomat henkilöt. Nuo tuntemattomat ihmiset poseeraavat kauan sitten otetuissa valokuvissa, minulle tuntemattomissa paikoissa. Millaista onkaan ollut heidän elämänsä? Ovatko he olleet onnellisia? Miksi heistä on otettu valokuva? Tuo jo menetetyn ajan, mutta ikuisesti taltioidun hetken ristiriita on samalla kovin kiinnostava ja hämmentävä. Ja väistämättä se tuo esille myös oman itsenikin katoavaisuuden.

Memento Mori.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s