- Valokuvaterapia Blogi -

Avantgardea

12.07.2009 · Kommentoi

Kävin eilen katsomassa täällä Turussa, Wäinö Aaltosen museossa Ympyrä – Viiva – Piste –näyttelyn. Hieman vaikeaselkoinen nimi pitää sisällään venäläisen avantgarden esittelyn 1910- ja 1920-luvuilta. Jostain syystä olen aina ollut tähän suuntaukseen hieman kallellaan, sillä aikanaan avantgarde on haastanut vallitsevaa taidesuuntausta ja pyrkinyt luomaan jotain uutta. Avantgardistit korostivat yhteisöllisyyttä ja tarkastelivat tilaa sekä muotoja uusin ja tuorein silmin.

Itse koin jotkin yksittäiset teokset aika voimakkaastikin valokuvanomaisina: geometrisinä ja mustavalkoisina viivojen, värien, ja muotojen leikkinä. Muodot ovat vapaasti tulkittavissa ja niissä voi nähdä monia eri merkityksiä, kuten symbolisissa kuvissakin, joita käytetään valokuvaterapiassa. Kuvien tulkinta on arvovapaata ja olennaista on vain niiden kytkeminen omaan kokemustodellisuuteen: kuvat muistuttavat kenties jostain koetusta tai herättävät tunteita, joiden olemassaoloon juuri kuva voi tarjota myös tietoisen väylän. Näin siis myös avantgardistien kuvat, jotka puhuttelivat miltei sadan vuoden takaa.

Aiheet: valokuvaterapia

0 responses tähän mennessä ↓

  • Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.

Kommentoi