Tekniikasta. Minä itse.

Vasta nyt olen alkanut ymmärtää valoa, niin monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen. Kameran aukko, suljin ja ISO-arvot ovat kuulostaneet vaikeilta termeiltä ja vain jonkin salaisen papiston hallittavissa olevia. Olen kuitenkin sinnikkäästi yrittänyt opetella kuvaamista myös manuaalisilla asetuksilla ja aina välillä – edes hetkittäin -olen jopa onnistunut.

Ja voi sitä riemua, kun valokuva on pelannut: hämärässä otettu ja ilman salamaa! Ikään kuin olisin saapunut uuden, salaperäisen lähteen äärelle, joka auttaa näkemään maailmaa toisin. Ja tottahan tämä on.

Ei niin, että olisin mestari tekniikan suhteen, päinvastoin. Tekniikan oppiminen on työlästä, eikä aina niin kovin mielekästäkään. Matka on osaltani vasta alussa, mutta tien päällä kuitenkin ollaan. Tekniikan avulla on vain mahdollista kuvata vaativissakin oloissa, johon pelkka kameran automatiikka ei riitä.

Tämän myötä olen joutunut pohtimaan valon olemusta kuvissa. Myös niin, että kuvista on alkanut muodostumaan jotain, joissa olen saanut totettaa itseäni: ajatuksiani, tunteitani, paikkaani maailmassa.

Valokuvan avulla. Ihan minä itse. Ensimmäistä kertaa.

Hämmentävää.