Taas se tapahtui. Ihan huomaamatta.
Koneen äärellä aikaa vierähtää ajoittain ihan liikaa. Lehtiä lukiessa, infoa hakiessa, kuvia selaillessa ja ystävien kanssa Facebookissa vierähtää tovi jos toinenkin. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole uhrata kaikkea aikaani monitorin sinisen välkkeen edessä. Silti netti erinäisine mahdollisuuksineen jaksaa vaan innoittaa ja viehättää.
Olen visusti varonut eritoten netin sosiaalisia verkkoyhteisöjä, sillä niihin jää niin helposti koukkuun. Tiedäthän tunteen: vilkaisen vain nopeasti, mitä ihmisille kuuluu ja bang! Pari tuntia on taas vierähtänyt.
Ja nyt avasin tilin Twitterissä.
Tuttavani kertoi seuranneensa Twitterissä kohutun sikainfluenssan etenemistä – miltei reaaliajassa – seuraten käyttäjien viestejä eri puolilta maailmaa. Tuohan kuulostaa kiinnostavalta, ajattelin.
Ja pianhan sitä oltiin jo Twitterissä. Se on hieman samankaltainen sosiaalinen ympäristö kuin Facebook, mutta kuitenkin erilainen. Välitettävät viestit ovat maksimissaan noin tekstiviestin mittaisia. Ensi töikseni vilkaisin, mitä löytyy valokuvan tiimoilta. Ja löytyyhän sieltä.
Maineikas kuvatoimisto- MagnumPhotos – jakaa päivittäin aina jokusen linkin sivulleen, jossa kuvatoimisto esittelee eri valokuvaajien töitä vaihtuvien teemojen mukaan. Näin äitienpäivänä esillä on kuvia äidin ja lapsen välisistä suhteista. Ammattikuvaajien työt ovat komeaa katseltavaa ja pohtimaan saattavia.
Joskus aikoinani mietin, voiko kitaralla muuttaa maailmaa. Vastausta en tiedä vieläkään. Mutta näitä valokuvia katsoessani teidän ainakin yhden asian. Kamera on kivääriä väkevämpi.
