Raisrock valokuvia

Viime lauantaina Raisiossa järjestettiin Raisrock 2009 – ensimmäinen Raisrock kajautti äänensä esille jo kolmekymmentä vuotta aiemmin. Illan aikana otin valokuvia, jotka löytyvät täältä.

Valo

Jokunen päivä sitten olin paikallisen kameraseuran opissa, aiheena valaistus. Päivä oli kiintoisa, joskin haastava. Valojen käyttö ja kameran asetukset ovat vielä paljolti jotain, jotka ovat vasta hahmottumassa ajatuksissani. Parantumaton luupää kun olen.

Mutta valo itsessään on innostavaa ja valokuvaaminenhan on sananmukaisesti VALOlla kuvaamista. Viime päivinä olen palannut takaisin vanhoihin muotokuvamaalareihin, jotka ovat maalauksissaan käyttäneet ja hyödyntäneet oivasti valoa. Monet opit onkin jo keksitty vuosisatoja sitten, ja vaikutteet ovat siivilöityneet myös tämän päivän valokuvaamiseen.

Valo, kuten pimeyskin, ovat myös jotain, joita kannamme sisällämme. Onnistuneen terapian tunnusmerkkejä on se, että se kurkottautuu valoa, ei pimeyttä, kohden. Valo luo toivoa, uskallusta ja turvaa. Kuitenkaan sen vastinparia, pimeyttä, ei tule nähdä vain negaationa: ne täydentävät toisiaan.

Tuleva viikonloppuna yritän itsekin maalata valolla. Kotikylässäni on festarit, ja tarkoitus olisi maalata niin yleisöä kuin bändejäkin valoherkälle kennolle. Valon ja pimeyden aste-erot ovat illassa konkreettisesti läsnä, joka tarjoaakin aikamoisia haasteita.

Bang!

Taas se tapahtui. Ihan huomaamatta.

Koneen äärellä aikaa vierähtää ajoittain ihan liikaa. Lehtiä lukiessa, infoa hakiessa, kuvia selaillessa ja ystävien kanssa Facebookissa vierähtää tovi jos toinenkin. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole uhrata kaikkea aikaani monitorin sinisen välkkeen edessä. Silti netti erinäisine mahdollisuuksineen jaksaa vaan innoittaa ja viehättää.

Olen visusti varonut eritoten netin sosiaalisia verkkoyhteisöjä, sillä niihin jää niin helposti koukkuun. Tiedäthän tunteen: vilkaisen vain nopeasti, mitä ihmisille kuuluu ja bang! Pari tuntia on taas vierähtänyt.

 Ja nyt avasin tilin Twitterissä.

Tuttavani kertoi seuranneensa Twitterissä kohutun sikainfluenssan etenemistä – miltei reaaliajassa – seuraten käyttäjien viestejä eri puolilta maailmaa. Tuohan kuulostaa kiinnostavalta, ajattelin.

 Ja pianhan sitä oltiin jo Twitterissä. Se on hieman samankaltainen sosiaalinen ympäristö kuin Facebook, mutta kuitenkin erilainen. Välitettävät viestit ovat maksimissaan noin tekstiviestin mittaisia. Ensi töikseni vilkaisin, mitä löytyy valokuvan tiimoilta. Ja löytyyhän sieltä.

Maineikas kuvatoimisto- MagnumPhotos – jakaa päivittäin aina jokusen linkin sivulleen, jossa kuvatoimisto esittelee eri valokuvaajien töitä vaihtuvien teemojen mukaan. Näin äitienpäivänä esillä on kuvia äidin ja lapsen välisistä suhteista. Ammattikuvaajien työt ovat komeaa katseltavaa ja pohtimaan saattavia.

Joskus aikoinani mietin, voiko kitaralla muuttaa maailmaa. Vastausta en tiedä vieläkään. Mutta näitä valokuvia katsoessani teidän ainakin yhden asian. Kamera on kivääriä väkevämpi.