Mitä aikaa minä elän?

”Navigating through the labyrinth of memory
 I became a tourist of my own history”.

Näin kirjoittaa japanilainen valokuvaaja Chino Otsuka valokuvakirjassaan imagine finding me. Otsukan valokuvat olivat hiljattain esillä Hesassa, jonne en kuitenkaan ennättänyt. Ikävä kyllä. Sen verran kiehtovia hänen valokuvansa ovat.

Otsukan kuvissa eletään kahdenlaista aikaa, ja kuvat edustavat jonkinlaisia kaksoismuotokuvia. Taiteilija on liittänyt nykyisiin aikuiselämän omakuviin myös oman lapsuudenajan kuvansa. Kuvat ovat taidokasta kuvankäsittelyä, eikä digitaalista liitosta huomaa, ellei katsoja ole varta vasten tietoinen tästä seikasta.

Kuvista tekee erityisen kiehtovia se olennainen seikka, että niissä kohtaavat sama ihminen lapsena ja aikuisena. Sinänsä tämä metodi ei ole uusi, monet muutkin kuvaajat ovat käyttäneet samaa lähestymistapaa. Mutta kuvien ulkoinen ilmiasu ja digitaalinen kuvankäsittely ovat niin virheettömiä, että kuvat heräävät eloon aivan uudella tasolla. Mitä aikaa näissä kuvissa oikein eletään: menneisyyttä vai nykyisyyttä? Molempia yhtä aikaa? Aikajanat sekoittuvat toisiinsa ja limittyneestä ajasta muodostuu jotain uutta.

Mielestäni kuvat ovat hyvin dialogisia, jotka miltei pakottavat katsojan sisäiseen vuoropuheluun oman sisäisen kokemushistoriansa parissa: mitä kuvan lapsi voisikaan sanoa aikuiselle elämästä tai aikuinen kuvan lapselle?

Kuvissa viivähtää terapeuttista dialogia, ja kuvat konkretisoivat mahdollisuutta keskustella oman sisäisen lapsen ja aikuisen kanssa. Kuvat nostattavat esiin muistin ja sen rakenteet: menneisyys ja nykyisyys kohtaavat.

Otsukan kuvat löytyvät täältä.