1968

Ylen Teemalta, josta olen aikaisemminkin kirjoitellut, tulee yhä vain toinen toistaan kiintoisampia dokumentteja. Katselin juuri syrjäsilmäällä dokkaria, joka kertoi 1960- luvun vaiherikkaista tapahtumista. Jakso keskittyi vuoteen 1968 – Euroopan hulluksi vuodeksikin nimettyyn. Kuva-aineisto oli vähintäänkin hengästyttävää: lähes jokaiseen, yksittäiseen tapahtumaketjuun löytyy niin liikkuvaa kuin still-kuvaakin. Se saa historian näyttämään käsin kosketeltavalta.

Vilkaisin Googlen kuvahausta, montako kuvaa löytyy hakusanalla 1968. Ja löytyyhän niitä, lähemmäs miljoona kappaletta.

Hengästyttävää.

Vastapainoksi kokeilin toista vuosilukua, 2008. Nyt päästiin reippaasti jo yli miljoonan. Sen sijaan vuodelta 1958 löytyy ”vain” vajaat 60 tuhatta valokuvaa. Kuvien määrä ei siis tunnu suoraan konnotoivan vuosien yhteiskunnallista merkittävyyttä, vaan pikemminkin teknologien kehitystä. Ajan myötä kuvien tulva on yhä voimallisempaa, kiitos digitaalisuuden. Kovin suuri yllätys tämä ei liene kenellekään.

Kulttuuristen kuvien määrä on siis runsasta – lievästi sanottuna. Siinä missä omat perhealbumini kuvat ovat merkittäviä minulle ja läheisilleni, niin em. kuvamäärät näyttäytyvät jonkinlaisina kollektiivisina kuvapankkeina ja – muisteina. Niissä historiallisesti merkittävät kuvat ja täysin satunnaiset snapshotit sekoittuvat iloisesti yhteen, jossa merkittävät ja merkityksettömät kuvat ovat samalla viivalla – merkityksellisyys rakentuu viime kädessä katsojan mukaan.

Katsotaanpa vielä, mitä hakutulos näyttää oman nimeni kohdalla. Taas kuvia löytyy, joista osa liittyy ihan oikeastikin itseeni, ei vain samannimisiin kaimoihini.

Hämmentävää.

Näin siis vuosien 1986 ja 2008 tapahtumat sekä itseeni liittyvät kuvat löytävät toisensa netissä. Ja ilmeisen sulassa sovussa.

Looginen päätepiste tähän lyhyeen ekskursioon olkoon Flickr. Se on oiva sosiaalinen kuvasivusto, jonne voi tallentaa kuviaan myös Creative Commons (CC) tekijänoikeuksin pidätettyinä. Näin kuvien haltija voi itse määritellä, millä ehdoin kuvia voi käyttää korvauksetta – eväten vaikkapa niiden kaupallisen käytön.

Esimerkkikuva hakusanalla 1968 löydettynä: komea Ford Torino. Kuvan alkuperä löytyy täältä.

 

Amerikkalainen rikos

On vaikea sanoa mitään tyhjentävää American Crime elokuvasta. Se jätti täysin sanattomaksi.

Tommy O`Haverin vuonna 2007 ohjaama leffa pohjautuu tositapahtumiin. Se kertoo vuonna 1965 Yhdysvalloissa rikosten uhreiksi joutuneiden nuorten tarinan. Sirkuksessa työskentelevät vanhemmat jättävät molemmat lapsensa, teini-ikäiset tyttärensä yksinhuoltajan hoiviin työkiireidensä vuoksi.

Kyseisellä yksinhuoltajalla, Gertrude Baniszewskilla on jo ennestään seitsemän omaa lasta, talous retuperällä yhdistettynä horjuvaan mielenterveyteen. Kaikki nämä tekijät johtavat traagiseen väkivaltaan ja oikeudenkäyntiin, jossa tapahtumat käydään uudelleen lävitse.

Ehkäpä päällimmäisinä tunteina elokuvasta heräävät ahdistus ja voimaton viha kaltoinkohtelijoita kohtaan, mutta elokuva ei kuitenkaan sorru esittämään pahoja vain yksiselitteisen pahoina. Myös heidän vaikuttimensa tuodaan esille, ja se tekeekin tästä elokuvasta niin puhuttelevan. Itse koin American Crimen todella voimakkaana ja tunteina nostattavana leffana. Osittain se johtuu myös siitä, että leffa pohjautuu todellisiin tapahtumiin. Se väistämättä muokkaa myös omaa, elokuvallista kokemusta, kun katsojalla ei ole mahdollisuutta paeta fiktion turvalliseen maailmaan.

Nettimietteitä

Jokunen päivä sitten palasin Helsingistä kotiin päin junalla. Päivä oli mennyt työnohjauksen ja EMDR yhdistyksen mainioissa pikkujouluissa. Junassa on hauska matkustaa,  se tarjoaa parin tunnin irtioton arjesta. Silloin ehtii kerrankin syventyä päivän lehtiin.

Käsiini osui Hesarin viimeisin kuukausiliite (joulukuu/2008). Huomioni kiinnittyi toimittaja Teppo Sillantauksen Toisessa maailmassa -juttuun. Se kertoo Jokelan koulusurman tekijän, Pekka-Eric Auvisen liikkeistä netissä ennen kohtalokasta tekoaan. Juttu on monella tavalla kiintoisa. Toisessa maailmassa jutun rakenne on elokuvamainen, se hyppää eri henkilöistä ja aikatasosta toiseen. Kokonaisuudesta muodostuu monipuolinen kuva Auvisesta ja hänen nettiympyröistään.

Auvinen näyttäytyy poikkeuksellisen yksinäisenä nuorena miehenä, jonka ominta valtakuntaa vaikuttaa olevan netti ja sen eri keskustelufoorumit. Niissä hän pystyi julkituomaan omaa maailmankatsomustaan ja netissä hän ilmeisesti koki myös elämänsä ensirakkauden – koskaan kohdetta näkemättä. Nettisuhde päättyi sangen traagisesti. Epäilemättä tämä vaikutti osaltaan Auvisen kohtalokkaaseen päätökseen.

Vaikka netti voi tarjota mahdollisuuksia ylläpitää omia ihmissuhteita ja löytää uusia ihmisiä, voi se varmasti tarjota myös kyseenalaista tukea synkille maailmankatsomuksille. Ja mikäli tähän yhdistyy vielä yksinäisyys ja jonkin asteinen stressaava elämäntilanne, niin seuraukset voivat olla arvaamattomia. On kuitenkin vaikea uskoa siihen, että pelkillä poliisitoimilla ratkaistaisiin tämän kaltaiset ongelmat: syyt ovat syvemmällä niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisessa todellisuudessakin.

Jäin pohtimaan nettiä ja kaikkia niitä voimakkaita tunnereaktioita, joita sosiaalinen kanssakäyminen synnyttää tietoverkoissa. Netin sanalliset mittelöt voivat olla aika hämmentävän voimakkaita, etenkin kun toinen osapuoli ei ole fyysisesti läsnä. Vastapainoksi taas monet ovat tutustuneet toisiinsa netin välityksellä, löytäneet elämänsä rakkauden ja menneet naimisiin.

Kuvallisuus on olennainen osa tätä uutta mediaa. Monet keskustelufoorumit – kuten vaikkapa nuorison suosima irc – galleria – suorastaan loistaa valokuvillaan. Nuoret meilaavat kuvia itsestään, muokkaavat ja laittavat niitä näytille uusien kommenttien toivossa. Usein kuvat ovat omakuvia, joissa voi leikitellä omalla identiteetillä: eri kuvauspaikat, vaatetus, asennot, ilmeet ja kuvankäsittely tarjoavat loputtomasti mahdollisuuksia muokata omakuvaa.

Hetkeä ennen junan lähtöä ehdin vielä vilkaisemaan Stockmannin jouluikkunaa. Tänäkin vuonna se on upea visuaalinen ilotulistus, jota todisti runsas väkijoukko ikkunan edessä. Sain pikaisesti näpsäistyä kännykällä oheisen – hieman suttuisen – kuvan. Toivotan kuitenkin sen myötä lukijoilleni oikein mukavaa ja valokuvauksellista joulun odotusta.