Tauko

                     

Mikä katseessa parantaa?

Aina välillä jään pohtimaan katseen merkitystä terapiassa. Kohtaammehan me kaikki elämämme aikana hyvin erilaisia katseita: hyväksyviä, tuomitsevia, kannustavia, kontrolloivia… Hoitosuhteessa terapeutin katseella on suuri merkitys, miten näen oman asiakkaani ja miten asiakas vastaa katseeseeni. Parhaimmillaan hyväksyvä katse on yksi niistä olennaisimmista tekijöistä, joka auttaa ja tukee.

Pari kolme vuotta sitten olin kiertelemässä Venäjän Karjalaa pitkin ja poikin. Pysähdyimme muistaakseni jossain Sortavalan tienoilla. Ajatuksena oli tutustua paikalliseen luostariin. Luostarin kupeessa sijaitsi myös ilmeisesti paikallinen psykiatrinen sairaala. Oikaisin tuon sairaalan pihamaan lävitse, ja siinä samalla katseeni osui yhteen sairaalan ikkunoista. Vaikka oli kuuma kesäpäivä, niin lasin takaa minua tarkasteli keski-ikäinen mies, hyvin paksuissa vaatteissa. Varmasti yksi sairaalan potilaista.

Vaikka katseemme kohtasivat vain hyvin, hyvin pieneksi hetkeksi, niin tulen aina muistamaan tuon tapahtuman. Ennen kuin mies käänsi katseensa pois, niin siitä oli luettavissa syvä alistuneisuus ja ahdistus… En tule koskaan tietämään, mikä on ollut tuon miehen elämäntarina ja miksi hän ylipäätään oli sairaalassa, mutta tuosta katseesta oli luettavissa jotain hyvin olennaista hänen elämästään. Siinä heijastui hänen eletty elämänsä, katse, jonka hän hetkeksi kohdisti minuun.

Tuo hetki on ollut tärkeä pysäkki elämässäni, sen kautta olen saanut konkreetista tuntumaa siihen ajatukseen, että kaikkea ei voi pukea sanoiksi. Mutta silmät – sielun peili, kuten sanotaan – antaa katseessa sijaa sanattomuudelle.

Myös valokuva voi olla terapeuttinen tekijä ja mahdollistaa korjaavan katseen olemassaolon. Valokuvien avulla, vaikkapa sitten tarkasteltaessa perhekuvia, lapsuuden tunnekokemukset saattavat nousta voimakkaasti esille. Tällöin niitä voidaan myös käsitellä. Katse on tärkeä tekijä juuri valokuvien kohdalla. Myös niin, että asiakas voi kokea kohtaavansa terapeutin arvostavan ja hyväksyvän katseen: tällaisena olen maailmalle riittävä.

Loman lähestyessä

Kesäloma on jo ihan oven takana ja mukavaahan lomalle on aina päästä. Tällä kertaa loma tuntuukin, edessä on seitsemän viikon paussi. Vaikka en olekaan kovin innokas löhöloman viettäjä, niin en aio myöskään mitenkään suorittaa lomaani. Siitä huolimatta ajattelin loman aikana tehdä hieman muutakin kuin kunnostaa naapurin laituria.

.

Pari päivää sitten kävin katsomassa Jo Spencen näyttelyn Turun Perissä. Pidin siitä, ja näyttely sai minut moniin ajatuksiin. Tuo näyttely taltioi elämän isoja asioita valokuvan voimalla: sairastumista rintasyöpään, siitä toipumista ja viimein myös kurottautumista kohti Lopullista Luopumista, kuolemaa.

.

Spencen näyttelyä täydentää mainiosti Wäinö Aaltosen museossa juuri avattu, Minna Havukaisen ja Sini Liimataisen näyttely Viiltovalmis. Myös tässä liikutaan sairauden maastossa, joka näyttelyesitteen mukaan kertoo kivusta, luopumisesta, pelosta, rohkeudesta ja jatkumisesta. Vaikka Spencen valokuvat eivät suoranaisesti kuvaakaan sairaalamaailmaa, niin kiintoisaa on nähdä, miten nämä kaksi näyttelyä eroavat sairauden kuvantamisessa – onhan näyttelykuvilla ajallista eroa toisiinsa parisenkymmentä vuotta.

.

Tampereelle käymään houkuttelisi myös Werstaan näyttely. Kuvataiteilija Teemu Mäki – joka oli luennoimassa myös konferenssissa – on juryttänyt Riita -nimisen näyttelyn, joka nimensä mukaisesti luo katsettaan kohden yhteiskunnallisia konflikteja. Näyttelyssä on esillä paitsi valokuvavedoksia, myös maalauksia ja veistoksia. Erityisesti mielenterveyteen, potilaisiin ja heidän saamaansa kohteluun liittyvät ristiriidat kiinnostaisivat kovasti.

.

Helsinkiin taas vetäisi Tennarin Anton Corbijnin retrospektiivi, mies, joka on taltioinut aikamme staroja aina U2:sta Clint Eastwoodiin asti. Corbijn on saanut nyt rutkasti mainetta onnistuneen Joy Division leffan jälkeen, jossa hän kieltämättä onnistui pitkän leffan ohjaajana.

.

Muutoin loma menee saaristossa ja yön yli kestävällä vierailuun Kylmäpihjalan majakalla. Ja tietysti myös lukiessa. Kesällä on hyvä osata vaihtaa myös toisiin sielun maisemiin, ja yöpöydällä odottaakin vino pino sarjakuvia ja romaaneja, mitä sitten ehdinkään ja jaksan lukea.

Television vieressä odottaa samaten Harold Lloyd (1893–1971) dvd –boksi, jota varmasti tulee katseltua sadepäivien ratoksi. Vaikka mies teki koomikon uransa jo mykkäelokuvan kultakautena, siis 1920 –luvulla, niin vieläkin ne haraavat onnistuneesti ajan hammasta vastaan.

Yhden haasteen olen kylläkin ottanut vastaan kuvaamisen lisäksi tänä suvena. Nyt on pakko lukea viimeinkin Saatana saapuu Moskovaan. Sen verran kaverit ovat kehuneet sitä.