Tervehdys, oi maailma!

” Yo man, keep it simple”

Jäin miettimään tätä slogania, jonka jostain luin. Muistaakseni se on jonkun räppärin lausunto johonkin yllättävään, toimittajan tekemään kysymykseen kesken haastattelun. Olkoon se myös ajatuksellinen johtotähtini tässä blogissani. Siis tyyliin: Pidä ydin kirkkaana.

Tarkoitukseni on suoltaa ajatuksiani, tunteitani ja pohdintojani, mitä koen tämän koulutuksen aikana. Vapaasti, mutta myös rakentaen itseäni edelleen näiden tulevien tekstien myötä.

Pohdin pitkään, miten haluan toteuttaa opintopäiväkirjan. Yksityinen, vihkoon kirjoitettu päiväkirja tuntui jo liiankin tutulta, joten ajattelin kokeilla jotain uutta: julkista blogia. Olkoonkin, että avoimen julkisuuden hintana on myös osittainen hiljaisuus: julkisuudessa en voi kommentoida mitään, mikä liittyy omiin asiakkaisiini. Ja omia reaktioitani vain siinä määrin, miten haluan niiden päätyvän julkiseen nettifoorumiin.

Silti tämä tuntuu hyvältä: kävijät (toivoakseni heitä ilmestyy) voivat kommentoida kirjoituksiani ja sen myötä auttaa jonkin uuden syntymisessä.

Musiikki – kuten leffatkin – ovat kuvallisuuden myötä myös hyvin olennaista elämässäni, joten aika ajoin kirjoittelen tästäkin. Tätä kirjoittaessani kuuntelen parasaikaa Joy Divisionin tuotantoa, joka kiehtoo aina vain uudelleen ja uudelleen. Tähän palataan vielä.

Tarkemmin.

Musiikillisuuteen nivoutuu myös sivun valokuva jo kuluneista tennareistani. Se johdattaa samalla valokuvaterapian sielunmaastoon: otin valokuvan alan gurun, Judy Weiserin kurssin aikana täällä Turussa jokunen vuosi sitten. Tennarit nivoituvat nuoruuden sankareihini, Ramonesiin: Conversit olivat heillä jalassa joka keikalla. Siitä on kuitenkin jo vuosia aikaa, joten sumensin ja epäterävöitin kuvaa. Nyt kuva on samalla tuotos muististani: hieman epäterävä ja kaukainen.

Mutta samalla myös selkeä ja tarkka. Kuin muisto jostain, joka on tärkeä: yhtä aikaa levollinen ja ristiriitainen.